12/09/2024
Presidentin puolella
Eli siis tietysti eurodanceryhmä Mr Presidentin!
Mr President on ennen kaikkea tunnettu mielipiteitä jakavasta Coco Jamboo -hitistään. Anonyymit kokemusasiantuntijat kertovat:
“En ole koskaan vapaaehtoisesti kuunnellut Coco Jamboota. Ajattelen sitä lähikaupan renkutuksena.”
“Maalatkaa smurffijengi maalatkaa! En muista, olenko ikinä kuullut Coco Jamboota muualla kuin radiossa. Siellä sitä on kyllä kuultu vähintään tarpeeksi.”
Onko Mr President sitten vain pelkkää Coco Jamboota? Ei sentään! Yhtyeen tuotantoon syventyminen pönkittää Mr Presidentin asemaa varteenotettavana eurodance-ryhmänä. Ostin keväällä yhtyeen kolme keskimmäistä levyä käytettynä, niin kovasti musiikki vakuutti minut.
Up'n Away
Yhtyeen ensimmäinen albumi Up’n Away (1995) on ihan kiva. Intro kuvailee musiikin ja tanssin voimaa ja kutsuu kuulijan hikiselle tanssilattialle. Yleinen tunnelma levyllä on kuitenkin vakava ja kylmä tekno, joskin loppupuoliskolla saadaan kuulla myös muutama hempeä ja pirteä pop-kappale.
Albumilla on monia meneviä kappaleita, mutta niiden tuotanto ja laulajien energia ei iske minuun ihan täysillä eikä sanoista saa välillä oikein selvää. Tuntuu siltä, että asenne kappaleiden tekoa kohtaan on ollut vähän liian vakava siihen nähden, että tehdään tanssimusiikkia. Albumilla on kuitenkin rutkasti potentiaalia ja Mr Presidentin valtakausi lähtee sen jälkeen vasta kunnolla käyntiin!
We See the Same Sun
We See the Same Sun (1996) ja sen kansikuva, jossa yhtyeen jäsenet kimmeltävät auringossa meren yllä, vie suoraan kesäisiin tunnelmiin ja oman mielenmaisemani erityisesti lapsuuteni Helsingin Uimastadionin nurmelle. Jokin tietynlaisessa eurodancessa yhdistyy kohdallani vahvasti kyseiseen paikkaan. Tuotanto kuulostaa hiotummalta kuin edellisellä albumilla.
Intron aaltojen liplatuksen jälkeen yhtyeen hitti Coco Jamboo pärähtää soimaan syntikkahuiluineen. Edellisalbumin tapaan We See the Same Sunilta löytyy tanssibiisejä ja europop-reggaeta, mutta niiden lisäksi vaihtelua tarjoaa muutama kappale, jotka lähestyvät jytisevällä poljennollaan ja pianoriffeillään happy hardcorea. Kappaleiden vaihtelu teknoilun, klubihousen ja tietysti eurodancelle ominaisen kornin popin välillä ei tunnu lainkaan ristiriitaiselta, vaan eri tyylilajit hivelevät korvia kuin raikas merituuli. Ainoastaan Olympic Dreams -kappaleen poistaisin levyltä. Voi olla, että kappaleesta toivottiin vuoden 1996 olympialaisten hittiä, mutta se tuntuu vain areenarockilta kehnosti istuvassa popkuosissa.
Levyn lehtisestä löytyy kaikkien kappaleiden sanoitukset, joskin niissä on joitain kirjoitusvirheitä ja pieniä eroavaisuuksia siihen, mitä kappaleilla oikeasti lauletaan. Myös hoilotukset on tunnollisesti kirjattu, esimerkiksi muodossa “Ohh wow woow ohOhh woo hoOhh wow woow ho”. Lehtisessä seurataan myös yhtyeen päivää aina heräämisestä asti ja keikkalavalle nousemiseen suloisten valokuvien kautta. Jäsenet ja muut tiimiläiset kuvataan aidosti kauhomassa sipsejä suuhunsa ja hassuttelemassa studiossa. Sivuilla kellomainen ympyrä täyttyy päivän kuluessa. Viimeisellä sivulla jäsenet jakavat kiitoksensa läheisilleen ja faneilleen. Myös muun saksankielisen maailman eurodance-artistit Masterboy ja Dj BoBo saavat yhtyeeltä kiitokset.
We See the Same Sun päättyy outroon, jossa ääni kehottaa ennen toisten arvostelua muistamaan, että me kaikki katselemme yhteistä aurinkoa. Tätä aurinkoa kannattaakin katsella ja antaa sille kunnon mahdollisuus – levy on nimittäin hyvin tuotettua eurodancea ja muuta saman ajan ja hengen tanssimusaa.
Nightclub
Kolmas albumi Nightclub (1997) on teemaltaan löyhästi yökerhoon sijoittuva. Tällä kertaa lehtisessä ei ole kappaleiden sanoituksia, vaan yhtyeen jäsenet jakavat lyhyet kommentit kustakin kappaleesta. Sivuilla Mr President poseeraa yökerhotunnelmissa ja yleinen graafinen ilme on tyylikäs ja vaikuttava. Viimeisellä aukeamalla mainostetaan Mr President Dance Academy -tanssitunteja ja -fanikerhoa, josta eittämättä haluaisin kuulla lisää.
Introssa saavutaan New York Cityn kaupungin äänistä yökerhon valojen maailmaan. Muutamat house-vivahteiset kappaleet sopivat tähän teemaan, mutta muilta osin yökerhon tunnelma jää uupumaan. Levyllä on muutama todella korni kappale, teknoa ja viimeisimpänä kunnon kappaleena doo-wop
-vaikutteinen Inline-Outline, joka erottuu todella vahvasti joukosta. Ei mitenkään huono, mutta vaan yllättävä.
Levyn päättää outro, jossa yökerhon väki kohtaa aamun ja sen visertävät linnut. Kappale sopii siihen tunnelmaan, kun on ollut hereillä koko yön ja päivä pikkuhiljaa koittaa neljän-viiden aikaan. Soitin outron settini päätteeksi Makamik-festeillä noin kello kolmen aikaan ja aion varmastikin soittaa uudelleen.
Space Gate
Space Gate (1999) on niin ikään verhottu löyhään scifi-teemaan, joka ei kappaleissa varsinaisesti kuulu, mutta biisit ovat edellislevyä iskevämpiä. Yleisfiilis levyllä on kepeä ja leikkisä. Tämän pariksi sopisi hyvin samana vuonna julkaistu Toy-Boxin FanTastic.
Levyn intro on ihana pläjäys avaruusscifiä, joka tuo mieleen Linnunradan jonotuksen ja lähtölaskennan Linnanmäellä. Star Trek -fanina leukani taisi loksahtaa auki, kun ensi kerran kuulin introssa viittauksen Star Trekin tunnustekstiin. Pisteet saa myös levyn viehättävä ulkoasu, jossa yhtye hyppää itse fyysisen kotelon läpi – etukannessa tyypit näkyvät edestä ja takakannessa takaa. Lehtisestä ei löydy sanoituksia eikä kommenteja, vain tyylikkäitä futuristisia pin-up -kuvia jäsenistä ja kiitokset lopusta.
Forever & One Day
Viidentenä ja viimeisenä on Forever & One Day (2003). Levy on miltei tunnin mittainen ja sen sisältö on pitkälti peruskauraa vailla sen kummempia mausteita. Mr Presidentin ysärieurodance-elementit ovat edelleen läsnä, mutta niiden rinnalla on uuden vuosituhannen hip hop- ja trance-soundeja.
Harva kappale kuitenkaan erottuu edukseen erityisesti, vaan levy on keskivertoista tanssimusaa. Uudelleen kuunneltavina nostoina mainittakoon Love, Sex & Sunshine sekä Jippijaeo. Kappaleella Got to Get It mainitaan myös Star Trekin kapteeni Kirk, mikä jaksaa innostaa sen säkeen ajan.
Mr President loistaa tehdessään riemukasta ja aurinkoista eurodancea. Ensimmäinen albumi on turhan vakava, viimeinen taas hukkaa julkaisujen välillä löytyneen Mr Presidentin hengen seuratessaan trendejä. Yhtyeen musiikki kokonaisuudessaan on kuitenkin hyvin tehtyä ja mikään kappale ei raasta hermoja. We See the Same Sun -albumi sekä valitut palat sitä seuraavalta kahdelta albumilta ovat oikeastaan varsin hyviä, ja harvoin eurodancealbumit ovat läpikotaisin yhtä hyviä kuin niiden sinkut.
Siis kansalaiset, medborgare, antakaa hetki aikaa Mr Presidentille!